Minun vuoteni Stimuluksen puheenjohtajana alkaa olla lopuillaan, ja näin hallituksen vaihdon lähestyessä olen alkanut pohtia, mitä tämä vuosi on minulle antanut – ja toisaalta mitä se on ottanut. Tammikuussa aloitin tehtäväni täynnä intoa ja suuria suunnitelmia. Halusin kehittää Stimuluksen toimintaa aktiivisempaan suuntaan ja tehdä ainejärjestöstämme näkyvän toimijan niin Jyväskylän järjestöpiireissä kuin Suomen psykalaisten silmissä. Halusin hoitaa järjestömme viralliset asiat kirjanpidosta sääntömuutokseen mallikelpoisesti ja lakien ja asetusten mukaisesti. Halusin kehittää tiedotustoimintaamme entistä paremmaksi. Halusin, että meillä olisi monipuolista ja kiinnostavaa toimintaa, johon osallistuisivat kaikki stimppalaiset. Halusin pitää kiinni vanhoista perinteistä mutta samalla halusin, että kehittäisimme tukun uusia. Halusin niin paljon kaikkea. Ennen kaikkea taisin haluta, että minua pidettäisiin hyvänä pj:nä.
Kun katsellaan vuotta taaksepäin, voidaan huomata, että monet tavoitteistani ja toiveistani ovat toteutuneet. Stimulus on nykyään melkoisen hyvin tunnettu ainejärjestö Jyväskylän piireissä ja muualla Suomessa psykalaisaktiivit ovat ihailleet meidän aikaansaamistamme ja toiminnan runsautta ja monipuolisuutta. Olemme myös saaneet sponsoreita ja yhteistyökumppaneita paikallisista yrityksistä. Kirjanpito on saatettu lainmukaiseksi, jäsenluettelo kasattu uudelleen ja sääntömuutos viety kunnialla läpi. Nettisivumme päivitykset hoituvat todella nopeasti, ja sivuille tulee jatkuvasti lisää tietoa. Lisäksi jäsenlehtemme Ärsyke on elvytetty ja ilmestyy nyt toista kertaa pitkän tauon jälkeen. Vanhoja tuttuja tapahtumia on järjestetty tänäkin vuonna, ja niiden ohelle on ilmestynyt koko joukko uusia tulokkaita. Liikuntavuoroja on runsaasti ja ympäristöasiat menevät koko ajan parempaan suuntaan. Suuri osa haluamistani asioista on siis tapahtunut tänä vuonna.
Mutta sitten vuoden varjopuoliin. Kirjoitukseni alkupuolesta voi huomata, että puhun omista haluistani ja kerron vuoden tapahtumista ikään kuin ne olisivat vain omia saavutuksiani. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan totuus on, että kaikissa projekteissa on ollut mukana monia aktiivisia ja kyvykkäitä stimppalaisia, jotka ansaitsevat täyden tunnustuksen panoksestaan. Vuoden aikana opin itsestäni monia uusia asioita ja yksi kurjimmista oli, etten osaa arvostaa tarpeeksi muiden panosta asioiden hoitamiseen. Ahnehdin itselleni sellaisiakin hommia, jotka olisivat luontevasti kuuluneet jonkun muun vastuualueeseen, kokouksissa puhuin usein muiden päälle ja toin tarpeettomankin voimakkaasti esille omat mielipiteeni. Tungin mukaan jokaiseen työryhmään ja projektiin sekä halusin pitää langat tiukasti käsissäni ja tietää koko ajan, mitä missäkin tapahtuu. Monesti kun kuulin toimintaamme kiiteltävän, unohdin välittää tiedon muille asianosaisille. En myöskään sanonut läheskään tarpeeksi usein ääneen tai ainakaan päin naamaa, miten paljon olen arvostanut hallituksemme ja muiden aktiiviemme ideoita ja niiden toteuttamista sekä osallistumista ylipäätään.
Huomasin vuoden aikana itsessäni myös ikäviä muutoksia. Olen aina pitänyt kurjana ja ahdistavana liikaa mainostamista ja ihmisten suostuttelua erilaisiin tehtäviin, joita he eivät välttämättä haluaisi. Olen kuitenkin huomannut, että Stimuluksen puheenjohtajan roolissa puhun Stimpasta ja kaikesta hienosta, mitä meillä on käynnissä, taukoamatta ja välillä jopa ilman varsinaista ajatusta siitä, mitä halusin oikeastaan sanoa. Lisäksi houkuttelen kaikkia lähtemään toimintaan mukaan niin innokkaasti, että unohdan kuunnella, mitä ihmiset todella ajattelevat järjestötoiminnasta ja aktiiveiksi ryhtymisestä. Erityisen selkeästi olen huomannut tämän ”uuden” piirteeni tutustuessani ihmisiin: välillä tuntuu, että unohdan olevani muutakin kuin kävelevä Stimulus-mainos.
Vuoden vaihtuessa palaan todella mieluusti pelkäksi Sannaksi ilman hienoja titteleitä. Opin vuoden aikana todella paljon asioiden organisoinnista, järjestötoiminnan kiemuroista ja erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä sekä tutustuin aivan mahtaviin ihmisiin. Ennen kaikkea opin tiedostamaan ja ymmärtämään uusia asioita itsestäni, ja vaikka osa oppimastani olikin vähemmän mieluisaa, en kadu puheenjohtajaksi ryhtymistä. Sen tuomitsemisen, olinko hyvä pj, jätän teille rakkaat stimppalaiset. Kiittäen ja kumartaen päästän seuraavan innokkaan luotsaamaan ainejärjestöämme uusiin suuntiin.
Sanna Kinnunen, puheenjohtaja
